Uusi muki piristää työpaikan kahvitilaa

Syksy on taas koittamassa ja osalle meistä se tuntuu ankeammalta kuin toisille. Työnantajana voit kuitenkin piristää töihin paluuta esimerkiksi hankkimalla koko porukalle uudet kahvimukit. Ehkäpä olisi aika uudistaa myös toimistolla vierailijoille tarkoitetut mukit? Hyviä vinkkejä netistä on onneksi tarjolla kosolti. Keraamiset mukit ovat kestäviä ja edullisia Keraamisen mukin edut ovat monet, minkä vuoksi ne ovatkin Suomen suosituin kahvimukityyppi –

Read More

Etätyöskentely

Tämänhetkinen maailmantilanne on siirtänyt ihmiset avokonttoreista työskentelemään omien kotityöpöytien ääreen. Pyrkimällä siihen, etteivät julkiset liikennevälineet ole täpötäynnä konttoreille matkaavia, tai sairaalat pursuile toimistolla tartunnan saaneita, olemme saaneet tautitilanteen ainakin osittain kuriin. Kotoa työskentely on kuitenkin osoittautunut haastavaksi: moni kokee, että tilaa ei ole tarpeeksi, keskittyminen on vaikeaa, tuolit ovat huonot tai aloitekyky on laskenut. Saattaa

Read More

Hyvä markkinointi on puolet yrityksen myynnistä

Markkinointi on tärkeä väline yrityksen imagon muodostamisessa ja myynnin edistämisessä – yksinkertaisesti se pitää koko liiketoimintaa elossa. Kuitenkin markkinoinnin ei välttämättä tarvitse olla mitään räiskyvää ja ainutlaatuista, vaan yrityksen tuottamien tuotteiden laatu määrää loppupeleissä liiketoiminnan tulevaisuuden. Tänä päivänä markkinointiin ei myöskään tarvitse käyttää tuhottomasti varoja, vaan sosiaalinen media ja internet ovat tarjonneet uusia kustannustehokkaita tapoja

Read More

Affiliate-markkinointi on nykyaikaa

Onko sinun yrityksesi saanut oman osansa affiliate-markkinoinnin voittokulusta? Viimeistään nyt kannattaa hypätä mukaan kelkkaan. Lue tästä artikkelista, miten puhtaasti tulospohjainen nykyaikainen markkinointimuoto toimii ja karsi turhat kulut pois yrityksesi laskupinosta.Hyvin suunniteltu sosiaalisen median hyödyntäminen on tärkeä osa ajan hermolla olevan yrityksen markkinointia, mutta affiliate-markkinointi on loistava lisä melkeinpä yrityksen kuin yrityksen nettimarkkinointisuunnitelmaan. Kun netin tarjoamat

Read More

Affiliate-markkinointi

Affiliate- eli kumppanuusmarkkinointi on viime vuosien kuuma peruna, josta lukemattomien eri alojen yritykset ovat innostuneet toden teolla. Kyseessä on tulospohjainen markkinointi, jossa tuotteita tai palveluita mainostava kauppias maksaa toteutuneista tavoitteista affiliate-verkolle, joka puolestaan maksaa komission julkaisijalle. Tavoite voi olla esimerkiksi kauppiaan sivustolle saapuminen, ostos verkkokaupasta tai ajanvaraus.Affiliate-markkinoinnin toteuttamiseen tarvitaan seuraavat osapuolet: Mainostaja eli yritys, joka

Read More

Yrityksen markkinoinnin kulmakivet

Riippumatta yrityskuvasta, jokaisen firman on tarkoitus erottua jollain tavalla kilpailijoistaan edukseen. Mitä tiiviimmän kilpailun markkinoille yritys saapuu kilpailemaan, sen suurempi arvo on sen markkinoinnilla. Markkinoinnin tulee osua yrityksen kohderyhmän juuri oikeaan kohtaan, sen tulee tuoda asiakkaille jotain uutta, jotain positiivista, jotain erilaista ja muista erottuvaa tukeakseen ostopäätöstä. Oli sitten kyseessä uusi vessapaperimerkki tai huipputeknologian laite,

Read More

Miksi blogisi on surkea – ja miten sitä voisi parantaa?

Internet on täynnä blogeja kaikenlaisista aihealueista. Blogeja kirjoittavat nuoret ja aikuiset, naiset ja miehetkin. Mikä on avain menestyvään blogiin? Sitä on vaikeata suoraan sanoa, sillä moni asia vaikuttaa kokonaisuuteen. Vain hyvin toimiva kokonaisuus tekee blogista huippusuositun.Blogin suosioon vaikuttavat bloggaajan persoona, aihe-alue, avoimuus ja rehellisyys, käytetty blogialusta, yhteistyökumppanit jne.Jos olet miettinyt, miksi oma blogisi ei menesty,

Read More

Parhaat sisältöideat Internetissä

Elämme varsinaisessa uutistulvassa nykyisin. Muistatteko, kun 2000-luvun alussa alettiin lanseerata uutistulva-termiä? Silloin ei tiedetty vielä mitään kehityksen nopeudesta eikä esimerkiksi osattu edes aavistaa sosiaalisen median merkitystä uutisten leviämisessä. Saamme valtavan määrän informaatiota pelkästään yhden päivän aikana, joten mediakriittisyyden on ollut pakko kehittyä. Joitakin osa-alueita on seurattava vain sivusilmällä, koska kapasiteettimme ja aikamme eivät mitenkään riitä

Read More

Sosiaalinen media on mullistanut mielipidevaikuttajien kehityksen

Aikaisemmin viraalimarkkinointi oli hidasta ja siihen oli vaikea puuttua. Käytännössä huono sana yrityksen palveluista tai tuotteista kantoi aina kauemmas, kuin hyvä sana. Vanha sanonta piti tässä asiassa paikkansa ainakin Suomessa. Me emme kehu itseämme koskaan ja toisiakin äärimmäisen harvoin. Näin ollen suusta suuhun kulkeva viraalimarkkinointi oli hidasta ja hyvää sanaa oli vaikea saada liikkumaan tehokkaasti.

Read More